Kokemäki saa ison aurinkovoimalan akkuineen

Featured Image

Rakennustöiden on määrä alkaa ensi vuonna, jolloin aurinkovoimala voisi alkaa tuottamaan uusiutuvaa sähköä verkkoon jo vuoden 2026 aikana. Tuotannon arvioidaan olevan 40–50 GWh vuodessa. Voimalaan liitetään myös akkuvarasto, jonka koko tarkentuu myöhemmin. Investoinnin arvo on yli 30 miljoonaa euroa.

Uusiutuvan energian hankkeita kehittävä Nordi Oy suunnittelee aurinkovoimalaa sekä akkuvarastoa Kokemäen Ronkankankaan alueelle. Hankkeen mahdollistava vuokrasopimus on solmittu alkuvuodesta, ja neuvottelut hankealueen laajentamisesta muutaman maanomistajan kanssa ovat käynnissä. Seuraavaksi hanke etenee suunnittelu- ja luvitusvaiheeseen.

Rakennustöiden on määrä alkaa aikaisintaan vuoden 2025 aikana, jolloin aurinkovoimala voisi alkaa tuottamaan uusiutuvaa sähköä verkkoon mahdollisesti jo vuoden 2026 aikana arviolta 40–50 GWh vuodessa. Akkuvaraston koko tarkentuu aurinkovoimalan koon tarkentuessa. Investoinnin arvo on yli 30 miljoonaa euroa.

”Nordin tavoitteena on kasvattaa kotimaista energiantuotantoa vastatakseen teollisuuden uusiutuvan sähkön kasvavaan tarpeeseen tulevaisuudessa. Olen tyytyväinen, että suunnittelemme aurinkovoimahankkeidemme yhteyteen myös akkuvarastoja, sillä ne mahdollistavat uusiutuvan energian osuuden kasvua sähköjärjestelmässä”, kertoo Nordin toimitusjohtaja Piia Heikkinen.

”Meillä Kokemäen kaupungin yksi strateginen painopistealue on vihreä siirtymä, jonka myötä tavoitteemme on edesauttaa esimerkiksi vihreiden energiamuotojen tuottamista Kokemäen alueella. Aurinkovoimala on näin ollen oikein tervetullut Kokemäelle, joka pitkällä tähtäimellä myös palvelee muun energiatuotannon ohella suunnitteilla olevia teollisia hankkeita”, iloitsee Kokemäen kaupunginjohtaja Teemu Nieminen.

Hankealueen sijainti on aurinkosäteilyn kannalta suotuisa, joten sillä on hyvä tuotantopotentiaali. Nordin suunnittelema aurinkovoimapuisto on kooltaan 40–50 megawattia. Sen pinta-ala on noin 40–50 hehtaaria.

Lähde Nordin tiedote, jota on editoitu.
Kuva Shutterstock

 

Tilaa Hyvinvointia sähköllä -uutiskirje