Näin sähköä tuotetaan ja käytetään tulevaisuudessa

Featured Image


Sähkön rooli kasvaa tulevassa energiajärjestelmässä.

”Parikymmentä vuotta sitten energia-alalla päätettiin, että tuotanto pitää saada päästöttömäksi. Koko energiatuotannon hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna enää neljäsosa vuoteen 2003 verrattuna. Kun tarkastellaan erikseen sähkön tuotantoa, on pudotus neljännekseen saatu aikaan vain kahdessatoista vuodessa”, sanoo Hyvinvointia sähköllä -visioseminaarissa puhunut Energiateollisuus ry:n Tuukka Heikkilä.

Hän muistutti, että läheskään kaikissa maissa ei ole tässä päästy niin pitkälle kuin Suomessa. Nyt sähköntuotannostamme on hiilidioksidivapaata jo 89 prosenttia. Sähkön osalta päästöttömyys tulee toteutumaan varsin pian jo nykytoimin.

Päästötöntä riittää tehtaidenkin tarpeisiin

Kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä sähköntuotannon arvioidaan kaksinkertaistuvan nykyisestä ja yli puolet sähköstä syntyy tuulivoimalla. Aurinkovoima seuraa tuulen nousujohteista kasvukäyrää, mutta sen määrä jää siitä noin kymmenesosaan.

”Suomen vahvuus laajana, harvaan asuttuna maana onkin juuri tuulisähkö. Siksi kannattaa sähköistää kaikki, mikä on sähköistettävissä”, hän toteaa.

Hänen mukaansa energiamurros käynnistyi puhtaan energian tuotannolla ja seuraavaksi sähköistyy tieliikenne autokannan uudistuessa. Teollisuuden osalta luopuminen fossiilisista polttoaineista on vielä edessä, mutta ensimmäiset investointipäätökset tälläkin saralla on tehty.

Selaa esityksen diat.
Katso esityksen tallenne.

Tilaa Hyvinvointia sähköllä -uutiskirje