Ajankohtaista - Hyvinvointia sähköllä - visio 2030

Sähkö entistäkin puhtaampaa, päästöt romahtivat

Kirjoittanut Hyvinvointia sähköllä - visio 2040 | 11.01.2024

Sähköntuotannon päästöt laskivat viime vuonna 38 % edellisvuodesta. Päästöttömän tuotannon osuus on jo 94 %, ja sitä kyetään edelleen kasvattamaan reilusti.  Tämä on omiaan tuomaan Suomeen teollisia investointeja ja niiden myötä uutta vientiä, työpaikkoja ja hyvinvointia. Kuvassa sähkön tuotanto ja tuonti 2023.

Energiamurros etenee vauhdilla, ilmenee Energiateollisuus ry:n julkaisemista sähkön vuositilastoista. Sähkö on nyt lähes päästötöntä. Vuodesta 2010 alkaen päästöt ovat laskeneet 87 %, viime vuonna lasku jatkui jyrkästi alaspäin osoittavaa käyrää. Laskua oli 38 % edelliseen vuoteen verrattuna. Päästöttömän tuotannon osuus on nyt 94 % kokonaistuotannosta, jossa on mukana myös muun teollisuuden tuottama sähkö.

Sähkön tuotanto on kohonnut merkittävästi energiakriisiä edeltäneestä tasosta. Suomi oli pitkään EU:n suurin sähköntuoja, mutta vuonna 2023 nettotuonnin osuus sähkönkulutuksesta oli enää 2,2 %. Tuonnin väheneminen johtuu uuteen, kotimaiseen hinnaltaan kilpailukykyiseen kapasiteettiin investoimisesta.

Tuulivoiman tuotanto kasvoi 25 %, kun vuoden 2022 puolella pystytetyt voimalat olivat täydessä tuotannossa. Ydinvoiman tuotanto kasvoi 35 %. Vesivoimavuosi oli hyvä, tuotanto kasvoi 12,6 %. Aurinkovoiman tuotanto kasvoi prosenteissa reilusti, 65 %, mutta sen osuus kokonaistuotannosta on edelleen vähäinen. Alkaneena vuonna aurinkovoiman osuus nousee yli prosenttiin kulutuksesta ja tuotannosta.

Päästöttömän tuotannon osuus oli viime vuonna 94 %. Puhdas tuotanto lisääntyi, samalla kun kivihiilen käyttö puolittui ja turpeen käyttö väheni 35 %. Sähköä tuotettiin yhä vähemmän polttamalla. Sähkön erillistuotanto väheni 40 %, lämmöntuotannon yhteydessä tuotetun sähkön (CHP) tuotanto laski 20 %.

”Puhdas siirtymä otti jättiharppauksen viime vuonna. Sähkömme on jo lähes kokonaan ilmastoneutraalia, ja samalla sähkön hintataso on tukkumarkkinoilla pudonnut energiakriisiä edeltäneelle tasolle”, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

”Päästöttömän sähkön tuotantoa voidaan lisätä mittavasti, ja samalla houkutella Suomeen teollisia investointeja ja saada niiden myötä uutta vientiä, työpaikkoja ja hyvinvointia”, Leskelä jatkaa.

Sähköjärjestelmä on kokenut huomattavia muutoksia energiakriisin seurauksena. Tärkeänä muutostekijänä on ollut energiayhteistyön katkeaminen Venäjän kanssa.

”Vielä kaksi vuotta sitten Venäjältä tuotiin tuntuva määrä sähköä, kaasua ja polttoaineita. Kaikki tuotu on nyt korvattu puhtaalla kotimaisella tuotannolla, ja ylikin. Tuotamme sähköä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja kasvun varaa todella on”, Leskelä sanoo.

Kulutuksen laskun taustalla teollisuuden laskeva kysyntä

Sähkön kokonaiskulutus laski reilulla kahdella prosentilla edellisestä vuodesta. Teollisuuden sähkönkäyttö on laskenut kuluneen kahden vuoden aikana dramaattisesti kaikilla sektoreilla. Kotitaloudet vähensivät sähkönkulutustaan jonkin verran alkuvuonna, vaikka sähkönhinta oli maltillinen.

”Lisääntyvä ja jo puhdistunut sähköntuotanto avaa teollisuudelle uusia mahdollisuuksia vähentää sähkön avulla toiminnastaan aiheutuvia päästöjä ja tehdä investointeja puhtaiden tuotteiden valmistamiseen”, sanoo Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.

”On syytä toivoa, että suhdanne virkistyy, vienti alkaa vetää, ja että tänne saadaan houkuteltua myös ulkomaisia investointeja. Energiantuotanto ei ole kasvun pullonkaula, vaan mahdollistaja”, Salomaa jatkaa.

KATSO/LATAA SÄHKÖVUOSI 2023 -DIAESITYS TÄSTÄ

Lähde Energiateollisuus ry:n tiedote, jota on editoitu.
Kuva Energiateollisuus ry