Ajankohtaista - Hyvinvointia sähköllä - visio 2030

Visioseminaari: Ala tarjoaa kiinnostavia tehtäviä

Kirjoittanut Hyvinvointia sähköllä - visio 2040 | 03.05.2023

Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari toi jälleen yhteen lähes kaksisataa yritysjohtajaa, asiantuntijaa ja vaikuttajaa Tiedekeskus Heurekan auditorioon. Heille esiteltiin uudistunut alan visio, joka tarjoaa näkymän vuoteen 2040.

 

STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen totesi, että uudistuneen vision taustalla on edelleen tavoite päästöttömästä ja sähköön perustuvasta energiajärjestelmästä.

Yhteiskuntamme etenee nopeasti kohti päästöttömästi tuotettuun sähköön perustuvaa energiatulevaisuutta. Tuloksena on kokonaisuus, joka kattaa sekä rakennetun ympäristön että liikenteen, ja palvelee ihmisiä niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Nuoret haluavat harjoittelupaikkoja

Uudistuksessa visioon liitettiin teema, jonka mukaan sähköistysalalla tulee olemaan runsaasti työpaikkoja ja se tarjoaa monipuoliset uramahdollisuudet. Taustalla on yhteiskunnan sähköistyminen, jonka toteutukseen tarvitaan paljon nykyistä enemmän eri ammattien osaajia.

Yksi suurimmista haasteista onkin, kuinka tämän päivän nuoret saadaan kiinnostumaan sähköistysalasta. Tähän tehtävään on tarttunut alan järjestöjen yhteinen Näkymätön voima -kampanja. Sen keulahahmoina toimii uuden sukupolven ammattilaisia, joilta seminaarin osallistujat kuulivat nuorten ajatuksista ammatinvalinnasta.

 

Kuinka saamme nuoret kiinnostumaan sähköalasta? Tähän vastasivat paljon nuoria livenä ja somessa tavanneet Näkymätön voima -kampanjan kasvot Henkka Lindeman ja Laura Remes.

Yritysten keino houkutella nuoria alalle on tarjota työharjoittelupaikkoja koululaisille. Niitä haluavat myös nuoret itse. Tähän tähtää nopeasti suosiotaan kasvattanut työelämäpainotteinen perusopetus eli TEPPO. Siinä 8- ja 9-luokkalaiset vuorottelevat opetuksen ja työelämätaitojen harjoittelun välillä. Yrityksille se tarjoaa valmiin mallin kouluyhteistyöhön.

Työelämäpainotteisen perusopetuksen (TEPPO) tarjoamista mahdollisuuksista yrityksille kertoi opinto-ohjaaja Kimmo Pekkanen Vantaan kaupungilta.

 

Seminaarin osallistujia tauolla Heurekassa.

Vuonna 2040 sähkö palvelee kaikessa

Seminaarin esitykset näyttivät, kuinka rakennettu ympäristömme tulee kehittymään nopeammin kuin uskommekaan. Innovatiiviset ratkaisut saavat energiansa uusiutuvasti ja päästöttömästi tuotetusta sähköstä. Ne ohjaavat itse toimintaansa tarpeidemme mukaisesti.

Järjestelmien liittäminen kaikkia palvelevaksi kokonaisuudeksi edellyttää yhteistä sopimista pelisäännöistä ja rajapinnoista. Tätä on standardointityö, joka osaltaan yhdessä innovatiivisuuden ja vastuullisuuden kanssa tulee kasvattamaan kotimaisten yritysten kilpailukykyä ja auttaa kansainväliseen menestykseen.  


Visioseminaarin puheenjohtajana toimi Sähköteknisen kaupan liiton (STK) toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

Vuosittainen seminaari järjestettiin ensi kerran vuonna 2008, jolloin se keskittyi alan rooliin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sähköistysalan yhteinen visio julkistettiin vuonna 2012 ja sen allekirjoittajiksi liittyivät alan keskeiset järjestöt. Ne ovat aloitteen tekijä Sähköteknisen kaupan liitto ry sekä mukaan liittyneet Sähkösuunnittelijat NSS ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, SESKO ry ja STEK ry. Lisäksi visiolla on yhteistyöyhteisöinään laaja joukko alan yrityksiä ja muita toimijoita.

Seminaarin esitysten tallenteet sekä kuvia tapahtumasta on katsottavissa täältä.  Voit seurata visiohanketta tilaamalla uutiskirjeen alta.